Jouluiloa
Joulua pidetään uskonnollisena juhlana - se on myös ihmisen juhla lähimmäisiinsä

(Alennusmyynnit laukaistiin kauppiaiden pelosta olla saamatta sitä riittävää myyntiä ja katetta - ihmiset kuhisevat silti notkuvien tavarapaljouspöytien äärelle - aina pysähtymättä miettimään sanomaa tärkeää ...)


[ ... ihmiset kävivät sankoin joukoin kuuntelemassa kauneimpia joululauluja sadoissa kirkoissa. Monet koskettavat laulut hiljensivät ihmiset laulamaan. Seuraavana päivänä moni jonotti alennustavaroiden äärelle - paineena tietämättömyys, mitä minun pitäisi ostaa ja antaa lahjaksi - kenelle oli joulu?... ]


Joulussa on sanoma maltista, osallistumisesta ja huomioitsemisesta. Oli sitten oma uskontunnustus mitä lajia tahansa - pitäisi inhimillisesti joulun herättää vähintäänkin ajatus yhteydestä itseensä ja lähimmäisiinsä. Jouluna on mahdollisuus kohdata kiireensä keskeltä ne tärkeimmät, joista elämän ilo ja lähtökohta ovat alkunsa saaneet.


Joulun juhlassa paine olla maallista antamassa - sisällyttämättä siihen sanomaa itsestä, ilmaisuna olemassaolostaan ihmisenä ja lähimmäisenä - ei aina saa kohtaantumista, kun maallisuus ja kiire juosta päämäärättömästi, rikkoo sitä rauhaa, mitä joululle oli ajateltu.


Elämän arvostus saatuna lahjana konkretisoituu niillä haudoilla, mistä omakin elämän lanka alkujaan elävinä on sytytetty. Kunnioitus oman virtaavan veren ja hengen synnyttäjiä kohtaan on monissa valtauskonnoissa elämisen lähtökohta - tosiasiana, joka tapahtui juuri oman elämän syttymisen häviävän pienenä mahdollisuutena.


Jouluna on mahdollisuus hiljentyä kuuntelemaan omaa itseään ja lähimmäisiään. Tavaroilla ei hetki syty, kuin ehkä lyhyeksi toviksi, kyllästymisen astuessa kuvaan ja tien käydessä netin tai television ääreen. Yhteinen hetki yhdessä voisi olla kauaskantoisempi lujite yhteenkuuluvuudelle, josta vaikeinakin aikoina saa lohduketta ja uskoa huomisen onnistumiseen.


Kauan sitten eräs pieni poika naapurista sanoi isälleen: "Miksi jouluna tuodaan paljon tavaroita, joilla yksin leikkiä, kun voisimme leikkiä ilman tavaroita vain ollen isä, äiti, veljet ja siskot?" Kysymys oli viisivuotiaalta suuri oivallus arvomaailmasta, jonka sisältö aukeaa siinä vaiheessa, kun kyky nähdä itsensä ja lähimmäisensä - heräävät.


Joulussa on mahdollisuus pysähtyä näkemään, että emme voi kasvaa itseämme suuremmiksi tavararöykkiöiden keskeltä. Sen sijaan voimme kasvaa itseltämme irti näkemään ympäristö, sen asema elämäämme kuin aseman yhteisössä, josta ammennamme sen ilon ja myös tarvittavan surun, vastapainoksi - lujittamaan toisillemme anteeksiantoa ja arvostusta kohdata ihminen ihmisessä.


Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta - puhutaan sitten maailmalla mitä tahansa. Hätää kärsivää lähimmäistä ajatellen - on syytä uudistaa vuoden takainen Yleisradion kysymys: "Kenen Joulu tämä on..." ~ Lahjaksi voisin antaa pienen palan sitä hyvinvointia, mitä meillä kullakin on ...


Ilkka
http://ilkkaluoma.vuodatus.net



Joulun toivotukseen liittyvät kuvakansiot ~



Kuvakansio 1

Espoon Tuomiokirkossa Joulukonsertti 2007
--- http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/27va9+ilkka-luoma-joulukonsertti---espoo.html ---

Kuvakansio 2

Kauneimmat Joululaulut - Kulosaaren kirkossa 2008
--- http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/2b3vo+ilkka-luoma-joululaulut.html ---

Kuvakansio 3

Autatko lähimmäistäsi - Pelastusarmeijan joulupata 2008 Kolmen sepän patsaalla
--- http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/2b4mp+ilkka-luoma-joulupata.html ---
...
3
DSC_911623.12.20083988k
DSC_911723.12.20084847k
DSC_911823.12.20084883k
DSC_911923.12.20083812k
2
DSC_912023.12.20083489k
DSC_912123.12.20084449k
2
DSC_912223.12.20083825k
1
DSC_912323.12.20083959k
4
DSC_913023.12.20083927k
DSC_913123.12.20084252k
DSC_913223.12.20083334k
DSC_913423.12.20083488k
DSC_913523.12.20083701k
1 - DSC_913523.12.20083701k
DSC_913723.12.20083824k
3
DSC_913823.12.20083443k
DSC_913923.12.20084833k
DSC_914023.12.20083039k
2
DSC_914123.12.20083414k
DSC_914223.12.20083356k
DSC_914323.12.20084714k
DSC_914423.12.20084218k
DSC_914523.12.20083912k
DSC_914723.12.20085272k
4
DSC_914823.12.20084865k
DSC_914923.12.20082799k
DSC_915023.12.20084627k
DSC_915123.12.20084894k
DSC_915223.12.20085159k
DSC_915323.12.20082693k
DSC_915523.12.20083559k
DSC_915623.12.20084366k
3
DSC_915723.12.20085082k
DSC_915823.12.20084077k
DSC_916023.12.20083722k
DSC_916123.12.20085250k
1
DSC_916223.12.20084490k
1
DSC_916523.12.20084530k
DSC_916623.12.20085225k
DSC_916823.12.20081909k
1
DSC_916923.12.20083065k
3
DSC_917023.12.20084229k
DSC_917123.12.20084217k
DSC_917223.12.20083782k
DSC_917423.12.20084683k
1
DSC_917623.12.20083943k
4
DSC_917823.12.20081500k
DSC_918023.12.20083745k
DSC_918123.12.20085026k
DSC_918223.12.20085127k
4
DSC_918323.12.20083968k
3
DSC_918823.12.20084353k
1
DSC_919623.12.20084568k
DSC_919923.12.20084273k
DSC_920923.12.20088261k
DSC_921023.12.20087070k
DSC_921123.12.20088068k
DSC_921323.12.20088129k
3
DSC_921423.12.20086922k
DSC_921723.12.20087384k
DSC_922023.12.20085128k
DSC_922123.12.20084304k
5
DSC_922323.12.20085914k
5
DSC_924324.12.20083392k
1
DSC_924424.12.20083400k
DSC_924524.12.20083813k
DSC_924624.12.20083222k
DSC_924724.12.20084087k
DSC_924824.12.20084843k
DSC_924924.12.20084347k
DSC_925024.12.20085720k
DSC_925124.12.20083321k
2
DSC_925224.12.20086282k
DSC_925324.12.20088148k
DSC_925424.12.20084543k
DSC_925524.12.20084443k
DSC_925724.12.20083867k
DSC_925824.12.20084847k
DSC_925924.12.20084860k
DSC_926024.12.20085540k
DSC_926124.12.20085559k
DSC_926224.12.20083446k
2
DSC_926524.12.20086231k
DSC_926624.12.20084729k
DSC_926724.12.20085232k
DSC_926824.12.20084876k
DSC_926924.12.20084984k
DSC_927024.12.20084256k
DSC_927124.12.20085615k
DSC_927224.12.20085009k
DSC_927324.12.20084589k
DSC_927424.12.20084461k
DSC_927524.12.20084369k
DSC_927624.12.20083536k
DSC_927724.12.20084653k
DSC_927824.12.20084807k
DSC_927924.12.20084476k
4
DSC_928024.12.20084678k