Kun aurinko nousee taivaanrannasta - on hehku sanoin kuvaamaton, myöskään minkään kameran ja objektiivin tekniikka ei yllä todelliseen suoraan silmin nähtyyn! ~ tuo auringon esille tulo taivaanrannan takaa ei kestä kauan, vain muutamia minuutteja - ja tässä on koetettu saada koko tapahtuma talteen...
[LISÄYS POSITIIVISUUDESTA]
Tänään alleviivattuina uutisina ovat alkanut lama ja uhka työttömyydestä
"Aika aikaansa kutakin" -sanoi pässi, kun päätä leikattiin. Vanhan sanonnan mukaisesti tähän päivään eletty kulutus- ja näyttötalous kasvuhokemista huolimatta, on tiensä päässä - elämänsä ehtoossa. Tavalliset ihmiset näkevät paremmin ulos ja ympäristöön. On herännyt huoli huomisesta.
Suomalainen on tiukan paikan kohdalla yrittäjä ja ystävääleen uskollinen ja taistelee olemassa olostaan täysillä. Sytymme hitaasti, jopa alussa luovuttajiksi, mutta voimien herätessä suomalainen taistelutahto on vailla vertaa - tavallinen kansa on tämän konkreettisesti lähihistoriassa näyttänyt.
Nyt tilanne on se mikä on - ennustuksia ei ole enää annettu. Kansa olisi odottanut mm. hallitukselta "tiukan paikan varasuunnitelmaa", jota ei tullut.
Suomalaisessa yhteiskunnassa tavallinen kansa maksaa kaikki kulut. Peruskansalaiset voivat ryhtyä omatoimisiksi ja aloittaa omat toimenpiteet olonsa tasapainoittamiseksi. Oli lopputulema mikä tahansa, kansan oma yhteishenki ratkaisee ja taistelutahto syntyy rajalla. Ennen rajan ylitystä, voimme koota voimat ja puhaltaa yhteen hiileen ja suorittaa omat "varasuunnitelmamme" itse - suoraan kansalaisina.
Aloitetaan positiivisesta hengestä ja tahdosta nujertaa ne hankaluudet, jotka uhkaavat. Voisi sanoa, että "kyllä kansa tietää" :)
Tsemppihenkeä - oletko mukana? Jos koet aiheen tärkeäksi, niin allekirjoita - katsotaan kuinka paljon meitä on. Mikäli haluat osallistua ja olet samaa mieltä - levitä positiivista viestiä ystävillesi ja tuttavillesi.